Myelooman hoidon periaatteet

Myelooman lääkehoito aloitetaan siinä vaiheessa, kun ilmaantuu anemiaa, luustomuutoksia tai munuaisten vajaatoimintaa tai jokin muu myeloomaan liittyvä haitta tai oire. Veren korkea IgG tai IgA sinänsä ei ole hoidon aihe, jos myelooma on muutoin oireeton ja muut veriarvot kunnossa. Myelooman hoidossa on nykyään valittavissa erilaisia hoitovaihtoehtoja. Siinä vaiheessa kun myelooman hoito tulee aiheelliseksi tehdään hoitosuunnitelma, jossa käydään läpi eri hoitovaihtoehdot sekä niihin liittyvät edut ja haitat. Potilaalla itsellään on mahdollisuus esittää mielipiteensä ja saamansa informaation pohjalta vaikuttaa siihen, mikä hoito aloitetaan.

Myelooman hoidolla pyritään

• hävittämään tautisoluja (plasmasoluja) luuytimestä, jolloin sinne saadaan lisää tilaa normaalille verenmuodostukselle ja sitä kautta saadaan veren soluarvot nousemaan (punasoluja kuvastava hemoglobiini, leukosyytit eli valkosolut ja trombosyytit eli verihiutaleet).
• hävittämään mahdollisia plasmasytoomapesäkkeitä luustosta ja muualta elimistöstä.
• vahvistamaan luustoa.
• korjaamaan mahdollista munuaisten vajaatoimintaa.

Hoidon tehon seuranta veri- ja virtsakokeilla

Hoidon tehoa voidaan helpoimmin seurata verestä tai virtsasta mitattavalla paraproteiinin (M-komponentin) määrällä. Luuydintutkimus ei siis aina ole tarpeen. Kun myeloomasoluja on paljon, on veressä tai virtsassa runsaasti paraproteiinia (M-komponenttia), jota mitataan laboratoriokokeilla S-IgG, S-IgA (verinäytteestä) tai kevytketjumyeloomassa dU-Prot / dU-Lc, joka määritetään vuorokauden kuluessa kerätystä virtsasta (virtsankeräystä varten muistettava hakea laboratoriosta virtsankeräyskannu). Kun hoito tehoaa eli hoidolla saavutetaan vastetta, plasmasolujen määrä vähenee ja vastaavasti verestä tai virtsasta mitattavan paraproteiinin määrä vähenee. Samalla veren soluarvot korjautuvat, samoin mahdollinen munuaisten vajaatoiminta täysin tai osittain ja luusto vahvistuu.

Hoidon aloittamisen jälkeen paraproteiinimittaukset (verinäytteestä tai vuorokauden kuluessa kerätystä virtsasta) tehdään yleensä kuukausittain. Paraproteiinin lasku on melko hidasta, joten tiheämmin paraproteiinia ei kannata mitata. Jos myeloomalääkitys on lopetettu ja tautia ainoastaan seurataan, paraproteiinimittaukset tehdään yleensä 3-6 kuukauden välein. Luustokuvaukset tehdään luustomuutoksista riippuen 1-2 vuoden välein ja lisäksi jos ilmaantuu luustokipua.

Perinteisen lääkehoidon teho on varsin rajallinen ja sillä voidaan vain harvoin saavuttaa ns. täydellinen vaste (complete response, CR), jolloin paraproteiinia ei voida todeta veressä eikä virtsassa, ja luuytimessä plasmasolujen määrä on alle 5%. Usein on siis tyydyttävä ns. osittaiseen vasteeseen (partial response, PR). Tällä tarkoitetaan sitä, että tautisoluja voidaan hävittää luuytimestä ja luustosta, veren soluarvoja korjata ja mahdollisia oireita parantaa, mutta tautia on silti edelleen todettavissa vaihtelevasti veri- tai virtsakokeissa ja luuydinnäytteessä. On mahdollista, että osittaista vastetta parempi erittäin hyvä osittainen vaste (very good partial response, VGPR) on lähes yhtä hyvä kuin täydellinen vaste. VGPR-vasteella tarkoitetaan sitä, että oireet ovat hävinneet ja veriarvot korjautuneet, mutta herkillä laboratoriomenetelmillä voidaan verestä tai virtsasta edelleen löytää pieni määrä paraproteiinia. Perinteisellä lääkehoidolla harvoin voidaan saavuttaa VGPR-vastettakaan, vaan vaste on yleensä nimenomaan osittainen (PR). Kantasolujensiirrolla sen sijaan pyritään CR- tai VGPR-vasteeseen, jolloin vasteen kesto saadaan pidemmäksi kuin perinteisellä lääkehoidolla.

Taudin uusiutuessa sama hoito voidaan antaa uudelleen, mutta jokaisen hoidon jälkeen vasteen kesto lyhenee ja lopulta sillä ei enää saada vastetta. Joskus myelooma voi olla nopeakasvuinen ja aggressiivinen. Tällöin hoito voi poiketa tavanomaisista hoitolinjoista ja esimerkiksi kantasolujensiirto vieraalta luovuttajalta ("allogeeninen kantasolujensiirto") voi tulla kyseeseen huolimatta siihen liittyvien komplikaatioiden riskistä. Uusien myeloomalääkkeiden käyttöä aggressiivisessa myeloomassa tutkitaan parhaillaan.