Myelooman perinteinen lääkehoito

Ensimmäinen tehokas lääke myeloomaan oli solunsalpaajiin eli sytostaatteihin kuuluva melfalaani (Alkeran), jota on käytetty vuodesta 1958 lähtien. Se on edelleenkin yksi myelooman peruslääkkeistä, tavallisesti yhdistettynä kortikosteroidiin ("kortisoni"), jolloin hoitoa kutsutaan MP-hoidoksi. Melfalaani-kortikosteroidi-yhdistelmän etuna on sen helppous: kyseessä on tablettihoito, joka ei vaadi sairaalassa oloa ja haittavaikutukset ovat suhteellisen vähäiset. Kyseessä on neljän päivän hoito, joka otetaan kerran kuukaudessa (neljän viikon välein). Hoitoja annetaan yleensä 8-10 vasteesta riippuen eli noin vuoden ajan. Tämän jälkeen veren tai virtsan paraproteiinia (myeloomavalkuaista) seurataan 3-6 kuukauden välein. Hoito ei aiheuta yleensä pahoinvointia eikä hiustenlähtöä, mutta veren soluarvot (Hb, Leuk, Tromb) voivat laskea ja verikokeet on tarkistettava aina ennen jokaista neljän päivän hoitojaksoa. Lisäksi diabetesta sairastavilla kortikosteroidi nostaa sokeriarvoja. Noin puolella potilaista hoito tehoaa siten, että saavutetaan osittainen vaste (partial response, PR). Täydellisen vasteen saavuttaminen MP-hoidolla on harvinaista. Melfalaanin sijaan voidaan joskus käyttää toista vastaavaa solunsalpaajaa, syklofosfamidia.

Autologinen kantasolujensiirto

Alle 70-vuotiailla autologista siirtoa taudin ensivaiheessa pidetään nykyään vakiohoitona. Aikaisemmin pyrittiin tekemään kaksi peräkkäistä autologista kantasolujensiirtoa puolen vuoden kuluessa, mutta tästä käytännöstä ollaan siirtymässä yhteen siirtoon, koska kahdella siirrolla ei saavutettu merkittävästi suurempaa etua kuin yhdellä siirrolla. Jos kuitenkaan ensimmäisellä siirrolla ei saavuteta riittävää vastetta eli täydellistä (complete response, CR) tai erittäin hyvää osittaista vastetta (very good partial response, VGPR), toisesta siirrosta voi olla hyötyä. Yli 70-vuotiaille kantasolujensiirtoa ei suositella, koska korkealla iällä siirtoon liittyy henkeä uhkaavien sydän- ja keuhkokomplikaatioiden riski. Kantasolujensiirron sijaan yli 70-vuotiaille aloitetaan ensihoidoksi lääkehoito. Samoin toimitaan niiden alle 70-vuotiaiden kohdalla, joilla kantasolujen keruu verestä ei onnistu.

Autologisen kantasolujensiirron toimenpidekuvaus

1990-luvun alkupuolella kehitettiin myelooman ja joidenkin muidenkin verisyöpien hoitoon autologinen kantasolujensiirto. Tämän hoidon vaikutus perustuu suuriannoksiseen solunsalpaajahoitoon (ns. intensiivihoitoon), joka tuhoaa myeloomasoluja tehokkaammin kuin tavanomaisin annoksin käytetty solunsalpaajahoito. Myelooman intensiivihoidossa käytetään suuriannoksista melfalaania, jonka annos on maksimoitu siten, että elimistön normaalit solut sietävät sen. Annostelua rajoittavat limakalvojen solut, jotka ovat herkkiä solunsalpaajien ja sädehoidon vaikutukselle. Intensiivihoitoon voi liittyä limakalvovaurioita, jotka voivat aiheuttaa suun ja nielun kipeytymistä tai ripulia. Intensiivihoidon jälkeiset limakalvovauriot korjautuvat viimeistään viikon kuluessa, aina niitä ei esiinny ollenkaan. Pahoinvointi on melko yleistä, joskin nykyinen tehokas pahoinvointilääkitys on huomattavasti vähentänyt tätä ongelmaa. Ruokahaluttomuutta voi esiintyä pidempään, muutaman viikon ajan. Intensiivihoitoon liittyy hiustenlähtö muutaman kuukauden ajaksi, jonka vuoksi peruukki on tarpeen (hankitaan sairaalan ostopalveluosoituksella ennen sairaalaan tuloa). Hiustenlähtöä voi tapahtua jo ennen intensiivihoitoa, kantasolujen keruun yhteydessä riippuen siitä, minkälaista lääkehoitoa siinä käytetään. Aikaisemmin intensiivihoidossa käytettiin solunsalpaajan lisäksi koko kehon sädehoitoa, mutta siitä on luovuttu, koska sillä saavutettu hyöty on ollut haittoja vähäisempi.

Intensiivihoito aiheuttaa luuytimen verta muodostavan solukon tuhoutumisen siinä määrin, että ilman kantasoluja sen korjautuminen edes osittain kestäisi huomattavan pitkään ja altistaisi henkeä uhkaaville tulehduksille ja verenvuodoille. Tämä estetään keräämällä potilaalta itseltään ennen intensiivihoitoa autologisia eli omia verenmuodostuksen kantasoluja, jotka pakastetaan ja säilötään nestetyppeen noin 200 miinusasteeseen. Aikaisemmin verenmuodostuksen kantasolut kerättiin luuytimestä, mutta nykyisin ne kerätään lähes poikkeuksetta verestä, jonne niitä saadaan lääkehoidon avulla siirtymään luuytimestä muutaman päivän ajaksi. Kantasolujenkeruuta varten asennetaan keruukanyylit tavallisesti kyynärtaipeiden laskimoihin. Toisen kanyylin kautta verta johdetaan solujenerottelijakoneeseen, joka erottelee verestä kantasoluja sisältävät verisolut ja erottelun jälkeen palauttaa lopun veren toista kanyyliä pitkin laskimoon. Veren kantasolujenkeruu on varsin helppo ja turvallinen toimenpide. Kantasolujenkeruun jälkeen annetaan intensiivihoito ja tehdään kantasolujensiirto yleensä puolen vuoden kuluessa.

Intensiivihoito eli suuriannoksinen melfalaani (Alkeran) annetaan lyhyenä infuusiona eli tiputuksena laskimoon. Kun intensiivihoito on annettu, pakastetut veren kantasolut sulatetaan vesihauteessa ja infusoidaan laskimoon (varsinainen kantasolujensiirto). Kantasolut hakeutuvat luuytimeen, jonne ne tarttuvat ja alkavat tuottaa verisoluja. Ensimmäiseksi toipuvat veren valkosolut noin 11 päivää kantasolusiirron jälkeen. Kaiken kaikkiaan sairaalahoito autologisen kantasolujensiirron yhteydessä kestää noin 3 viikkoa.